lauantai 17. syyskuuta 2016

Ruokatottumuksen arviointi



Asiakkaan ruokatottumusten arviointi
Pauli
o   Mies, 64 vuotta.
o   Liikuntaa tulee päivittäin perus kävelyä sekä lenkkeilyä, muutaman kerran viikossa kuntosali ohjelmaa (jalka, selkä, vatsa, käsi -treeniä) mutta ei nyt mitenkään viimeisillä voimilla, vaan rauhassa lihaskuntoa ylläpitäen.
o   Pauli on 183cm pitkä. Paino 95kg. BMI, Pauli on lievästi lihava, 11,3kg pitäisi laihduttaa että olisi normaali painoinen.

Pauli ja hänen vaimonsa Pirjo kokkaavat yhdessä ruokansa.

o   Aamupala klo 7.30-8 kahvia mustana, kaksi vaaleaa leipää oivariinilla, kinkulla ja juustolla, jogurttia pieni purkki. (3-4 kertaa viikossa puuroa).

o   Lounas klo 12. Koko perunaa, jauhelihakastiketta, perunasalaattia. Täys maitoa ja leipä.

o   Välipala klo 14. Kahvia, joku pulla ja keksi tai sokerikorppu yleensä kahvin kanssa.

o   Päivällinen klo 16.30. Jauhelihasoppaa, leipää sekä maitoa.

o   Iltapala 19.30-20. Puuroa tai leipää. Leivän päällä paistettua kananmunaa, kinkkua, juustoa, silliä. Maitoa pari lasillista.

o   Ei ole erityisruokavalioita, tai lääkityksiä.

o   Ruokahalu on välillä liiankin hyvä, etenkin päiväkahvi aikaan kun tulee makeaa syötyä välillä liikaa.

o   Ruokaan on reilusti rahaa.

o   Ruoan säilytys sekä valmistusmahdollisuudet ovat kuin normaalilla suomalaisella. (keittiö jääkaappi, pakastin, uuni, hella, mikro, mitä näitä nyt on)

o   Ruoanlaittotaito on että normaaleja ”perus” ruokia tulee syötyä kyllä. Ravitsemustiedot voivat olla vähän vanhentunutta, eikä niitä niin jaksa noudattaa.

o   Syö mielestään ihan kohtuullisen kokoisia annoksia, salaatit ei oikein maistu missään muodossa, niitä pitäisi syödä enemmän ja tietää sen myös itsekin. Suolan käyttö on liiallista omasta mielestäänkin (mutta kun siihen on totuttu)..

3. Vettä lasillinen klo: 7.10 aamulla. 7.40 kaksi kupillista kahvia, kaurapuuroa, mansikkakiisseliä, ruisleipä, oivariinia päälle 3 tl, juusto viipale, lasillinen täysmaitoa.
11.30 Lihamakaronilaatikkoa yli puoli lautasellista, 2tl suolaa, punajuurisalaattia. Lasi täysmaitoa. Lasi vettä.
14.00 Kahvia kupillinen, voisilmäpulla, domino keksi. Lasi mehua.
14.30 kaksi domino keksiä, lasi vettä. Kettu karkkeja kolme.
16.30 Kanakeittoa, (kanaa, perunaa, keittovihanneksia), 1tl suolaa, ruisleipä, oivariinia 3tl, kinkun pala.
19.30 Kuppi teetä, loraus täysmaitoa. Kaksi marianne karkkia.
19.50 Kaksi vaaleaa leipää, yhteensä oivariinia 5tl, kaksi paistettua kananmunaa, neljä juusto viipaletta. Lasi vettä, lasi täysmaitoa.
22. lasi vettä.

Asiakkaan ruokavalion arviointi:
·         Ateriarytmi on ihan ok. Aamupalan ja lounaan väliin jää aikaa enemmän kuin muiden ruokailujen päivän mittaa. Iltapalan ja aamiaisen välissä on n.11-12h (voisi vaikka aamulla syödä ensin jonkun hedelmän tai illalla vielä jonkun hedelmän.) Naposteluja voisi yrittää välttää.
·         Riittävästi saa energiaa.
·         Kasvisten määrä on liian vähäinen, keitoissa niitä tulee mutta muuten ei oikeastaan juuri lainkaan. Välillä muutama kurkun siivu tai tomaatti.
·         Kuitua voisi myös saada enemmän.

Loppuarvio:
Ei oikein yllättänyt.. Hedelmiä sekä vihanneksia tarvitsisi syödä paaljon enemmän. Suolan käyttöä myös vähentää.

-    -Terve Pauli!
-    -Hei!
-    -Tästä sinun ruokavaliostasi olisi vähän sanottavaa :)
-    - Selvä se sanoppa pois.
- - Suolan käytöstä ensin, sitä oikeasti pitäisi pikkuhiljaa ruveta rajoittamaan, siitä voi myöhemmällä ikää tulla sairauksiakin jos sitä ei vähennä.
-    -  Tiedän sen, mutta on tottunut siihen että suolaa käytetään.
-    -  Sitä voi pikkuhiljaa vähentää ja vähentää, ei kokonaan tarvitse jättää kerralla pois.
-    -   Minä yritän pyrkiä siihen.
-    - Hyvä kuulla. Kasviksista sanoit itsekin että niitä tulee syötyä liian vähän, oletko miettinyt että voisit vaikka lihakeiton tilalla tehdä kasvissosekeittoa tai keittää vihanneksia, paistaa vihanneksia lisäksi ruokiin, ja valmis perunasalaatit vaihtaa ihan kurkkuun salaattiin, sekä tomaattiin.
-   - Kasvissosekeittoa voisi miettiä, vaimoni on kertonutkin niistä mutta ei vielä olla tehty niitä. Voitaisiin kokeilla lähipäivänä. Perunasalaatti on niin paljon helpompi ostaa kun montaa eri salaatti värkkiä..
-   -Kyllä perunasalaattiakin ja punajuurisalaattia silloin tällöin voi syödä, mutta vaikka raejuustokin olisi parempi vaihtoehto ja sitten salaattia lisäksi.
-     -  Pitää alkaa kokeilemaan tulevaisuuttakin ajatellen.
-     - Kiva että otat asian näin positiivisin mielin! Täysmaidosta vielä sen verran, että voisitko vaikka harkita kevytmaitoa? Se olisi parempi ja terveellisempi vaihtoehto.
-    - Kyllä voin sitä ruveta käyttämään pikkuhiljaa, vaimoni käyttää sitä vallan. Kiitos neuvoista! Otan niitä pikkuhiljaa arkiseen käyttöön.
-    -   Kiitos itsellesi ! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti